Hankkeet
Osallistuva muistisairas – muistisairauksien ennaltaehkäisevän työn malli 2012 – 2015
Suunniteltu toiminta kohdistui väestötasoisesti kaiken ikäisiin muistisairauksien riskitekijöiden ja niiden ehkäisyn tunnetuksi tekemiseksi mm. nuorten ja työikäisten keskuudessa. Yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen ja muiden toimijoiden mm. GeroCenterin kanssa oli tavoitteena luoda toimintamalli, jonka avulla voidaan tehokkaasti tukea muistisairaita siten, että he pystyvät säilyttämään itsenäisen ja aktiivisen otteen elämässään. Omaisille ja läheisille annettava tuki sisältyi myös projektin ohjelmaan.